Pelottava ensimmäinen palaveri

Niin ruokanatsi saapui seuraavana torstaina taloon ensimmäisen palaveriin. Paperipinkka kainalossa. Sitten se ilmoitti, että mun pitäisi lukea ne! Millä ajalla? Missä välissä? Sitten se jatkoi vielä soittamalla poskea siitä, että aikoo pitää mulle tentin niistä paperinivaskoista! Missähän ne muuten nyt on? Yhdessä niissä nipuista taisi olla kannessa tosi kaunis kuva mansikoista? Hhhmmmm.... Jos mä viikon päästä etsin ne, kun työt vähän rauhoittuu.

Tokihan käytiin läpi, että mitä saa syödä ja mitä ei. Ruokanatsi kysyi jopa multa, että mistä en halua luopua. Unohdin punaviinin. Voi prkl. Nooo, koska siitä ei ollut puhetta niin oletan, että saan juoda sitä. Oli muuten tosi hyvä pullo Merlota, minkä korkkasin eilen illalla. Punaviinihän on terveellistä - eikö totta? Ja sitä paitsi, isäntä osti mulle eilen uudet punaviinilasit niin pakkohan ne oli testata. Olivat erittäin hyvin aromeita helliviä muuten. Mutta asiaan. Listasin ruokanatsille, mistä en ehdottomasti luovu: Ruusunmarjarouhe, granaattiomenajauhe, chia-geeli, Boulardii-hiiva, kahvi sekä kahvin kanssa kookosrasva ja maito.  Ei ollut pitkä lista. Ruokanatsi suositteli maidon tilalle kermaa. Oikein kunnon kuohukermaa. Kokeilin. Maistui kissankuselle. Valion kahvimaito pysyy mun jääkaapissa. Piste.

Seuraava kysymys olikin, mitä en ehdottomasti suostu syömään. Lista olikin paljon pidempi. Viljat, sian liha, kypsennetty lehtikaali, kaikki sen kyseisen haisuli-kaalin kypsennettävät pahalle haisevat sukulaiset, peruna, riisi, pasta ja siinä se taisi ollakin.

Käytiin siinä sitten läpi perusaterioita, mitä alkaisin syödä. Ja kas kummaa, ei ne niin kaukana olleetkaan mun normiruokavaliosta. Salaattia, kanaa, nautaa, kalaa, rahkaa, hedelmiä, pähkinöitä ja sitä rataa. Olin vuosi sitten leikkauksessa, jonka jälkeen ruokavalioni on hissuksiin alkanut muuttua tähän suuntaan. Isäntä huomautti vain sivusta hyvinkin tukevalla äänensävyllä, että tuolta listalta puuttuu vain kaikki paska, mitä sä syöt tuon lisäksi. Öööö. No, ruokanatsi kielsi välittömästi Kartanon Almond Crunch - pussukat. Edes Peanut -versio ei käynyt, vaan maapähkinät kiellettiin vallan kokonaan. Oli kuulemma sokeria ja glukoosisiirappia jotenkin niin maan perkeleesti. No ei ihme, että ne on niin sairaan hyviä. Suosittelen maistamaan, jos et ole vielä aloittanut elämäntapamuutosta. Manteli-versio on muuten sairaan hyvää kuuman Tazza-kaakaon kera. Oh mama, miten hyvää <3

Kieltolistalle menivät mehut, limut ym. turhat sokerit. Onneksi en käytä noita muutenkaan. Omasta ruokavaliosta poistui skyrit, turkkilainen jogurtti, ja, ja - en mä nyt enempää muista, että mitään olisi poistunut. No, paitsi tietenkin Kartanon Almond Crunchit. Damn.

Mikä muodosti itselle ristiriitaa niin se, että en halua syödä aspartaamia ja nyt en saa syödä sokereitakaan. Esimerkiksi niin maailman helpoimmat eväät eli mehukeitot ovat siis pannassa - niissä on aina jompaa kumpaa ja osassa kumpaakin. Monessa muussa tuotteessa sama laulu. Pysyvätpähän turhan jalostetut eväät loitolla.

Mutta koska ihminenhän on helvetin tyhmä eläin niin pakkohan mun oli alkaa vänkäämään kuin ainakin 5-vuotias uhma-ikäinen lellitty kakara, että enkö mä siis saa koskaan enää karkkia? Alahuulikin taisi väpättää samalla todella somasti. Ruokanatsi sanoi, että saat toki. Saan rikkoa ruokavaliotani 10% viikossa. Jos esim. unohdan syödä tai rikon ruokavaliotani viikolla muutoin niin karkit saa unohtaa. Vähän niin kuin olisi viikkorahan ehtoja ladeltu. Sisäinen 5-vuotiaani oli tyytyväinen. JEE! Karkkipäivää ei ole menetetty! Jos olen oikein kilttinä niin saan karkkia lauantaisin. Ruokanatsi tosin jatkohuomautti, että saan syödä niitä vain iltaisin ja aterioiden yhteydessä ja se ei sitten tarkoittanut montaa kiloa kerralla. Tässä vaiheessa mielessä vilahti kuva tasan kilon painavasta salmiakki-irkkaripussista. Omnomnom. Salmiakkipyramideja. Omnomnom.

Mutta koska olin vapaaehtoisesti itse tähän lähtenyt ja pitkään tästä haaveillut niin tokihan mun piti kaikesta mahdollisesta vängätä ja niin saatiin vain yhden päivän ruokalista ja -aikataulu laadittua. Isäntäkin lupautui tekemään uunijuurekset juurikin tiettyyn aikaan valmiiksi, jotta aikataulut pysyisi kohdillaan.

Onneksi ruokanatsi lupasi lauantaina tulla uudestaan, jotta tehtäisiin lisää näitä mun ohjenuoria. Rehellisesti sanottuna aterioiden suunnittelu tuntui järjettömän vaikealta. Samoin aikataulutus. Tarvitsen oikeasti ruokanatsia.

R.I.P.
Rakkaani Kartanon Almond Crunch ystäväsi kuuman Tazza-kaakaon kera.
Miss you forever, ruokanatsin orja.

Kun ruokanatsi koukkuun nappasi

Tasan kaksi viikkoa sitten maanantaina aloin puhumaan nimeltä mainitsemattoman rouvan kanssa siitä, miten tarvitsisin jonkun suunnittelemaan ruokailuni ja auttamaan suunnitelmallisen syömisen aloittamisessa. Kuului hullun ääni sohvan nurkasta: "No, mä kyl voisin. Käynks mä?" Niin syntyi ruokanatsi. Nimeltä mainitsemattomasta rouvasta tuli ruokanatsi, henkinen selkärankani.

Haluan laihtua, mutta haluan tehdä sen muuttamalla elintapojani. Siinä on vain pieniä muttia. Kuten arkielämäni. Kaaos kaaoksen perään. Kalenteri täynnä suunnitelmallisia merkintöjä, jotka kaatuvat kuin dominopalikat toinen toisensa perään niin että olen yleensä aina 5 - 30 minuuttia myöhässä. Kaikesta. Autoni muistuttaa sinkkuyksiötä. Näkee, mitä rouva on kuukauden aikana syönyt, kun katsoo uljaan citymaasturini lattialle.

Surullistahan tässä on, että jos vertaamme ruokanatsia ahveneen, nappasi tämä ahven jo valmiiksi mädäntyneen madon. Kunniakastahan tässä on, että ruokanatsi tietää jo ennestään paheideni summan.

Mutta niin. Näin alkoi ruokanatsin elämä. Lapseni kysyivät minulta: "Mitä? Onko se tullut hulluksi, kun se lupautui olemaan SUN ruokanatsi? Sehän on pimennyt täysin." Ja sitten ne pellavapäiset pienokaiset poistuivat pudistellen surullisesti päitään. Lemppari-läksyntarkistajakin oli tullut totaalisen hulluksi, ruokanatsiksi. Tervetuloa siis seuraamaan ruokanatsin ja allekirjoittaneen kamppailua minun ja armaiden kilojeni puolesta. Jos nämä tarinat eivät suo lohtua niin toivon mukaan ainakin kipeitä vatsalihaksia naurun merkeissä.